Kuntien hallinnon sekamelska

Tällä hallituskaudella on nähty kokoomuksen ja demareiden johdolla sellainen hallinnon, palveluiden ja kuntien yhdistämisen suunnittelun sekamelska, että heikompaa hirvittää.

Soppaa on ollut mukana hämmentämässä kaikki muut puolueet paitsi oppositiopuolueet eli Perussuomalaiset ja Keskusta. On hyvä muistaa että vasemmisto hyppäsi kelkasta vasta tänä vuonna – ilmeisesti ensi vuoden eduskuntavaalit mielessään. Toivomuksena on ollut että äänestäjän muisti olisi lyhyt.

Ministereitä on eri hankkeissa vaihdettu, kun osaaminen on uupunut ja hanke seisahtanut. Muutama on paennut myös EU:n rattaisiin.

Mistä siis puhun? Puhun siitä, että SOTE-soppaa on keitetty, metropolihallintoa Uudellamaalla suunniteltu ja kuntia velvoitettu kuntaliitosselvitysten tekemiseen. Aikaa ja rahaa palaa kunnissa jatkuvaan selvittämiseen ja ministeriöiden lausuntopyyntöihin vastaamiseen.

Samaan aikaan erityisesti Uudenmaan kaupungit ovat aivan sekaisin tästä kaikesta. Kun kuntaliitosta on esimerkiksi Keski-Uudellamaalla selvitetty, on ehdotettu että kunnan keskeiset luottamusmiehet olisivat osa-tai kokopäiväisiä. Esimerkkinä tästä olisi pormestari nykyisen kunnanhallituksen puheenjohtajan sijaan. Kahdeksan kunnan kuntaliitosselvityksen loppuraportti julkaistiin 11.9.2014. (lue raportti linkistä)

Nyt hallitus on linjannut, että Uudellemaalle tulisi metropolihallinto kunnan oman päätöksenteon lisäksi sekä erillinen vaaleilla valittu valtuusto. Metropolihallinto päättäisi kaavoituksesta, asumisesta ja liikenteestä. Samaan aikaan on linjattu, että maamme jakaantuu viiteen SOTE-alueeseen. SOTE-alueella on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu SOTE-hallinnolla.

Kun tämä kaikki touteutetaan samaan aikaan päällekkäin, on lopputulema se, että yksittäisten kuntien päätöksenteko (kunnan koosta riippumatta) on keskeisissä asioissa metropoli- ja SOTE-hallinnolla. Kuntaan jää päätöksenteko mm. kouluista ja päiväkodeista. Toivottavasti myös jotain tuloja näiden tehtävien hoitamiseen, sillä metropolihallinto ja SOTE-alue vievät osansa kunnan varoista.

Lopuksi voikin ihmetellä, onko kuntaliitos ja kuntaliitoksessa suunniteltu luottamushenkilöiden kokopäiväistäminen pormestareineen enää lainkaan tarpeellista, sillä nämä hallituksen päällekkäiset hallintosekamelskat vievät tarpeen kuntien omalle päätöksenteolle. Onko tämä Suomen itsenäisten kuntien loppu?

Leena Meri

varatuomari, Hyvinkään kaupunginhallituksen 2. varapj., Hyvinkään perussuomalaisten valtuustoryhmän pj.

 

 

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa