Hangonväylän vaaranpaikat on poistettava – Ei voi olla niin, että lopullinen heräte saadaan vasta kun rysähtää kunnolla

Olin mukana moottoritien suunnasta tunnin kestäneessä autoletkassa viikko sitten tiistaina. Se johtui Hangonväylän (valtatie 25) onnettomuudesta Jokelantien liittymässä.

Ikävä tilanne ei ole ensimmäinen laatuaan, edellisen kerran olin viime syksynä lähes silminnäkijänä samalla paikalla kun oli nousemassa Jokelantietä Hangonväylälle. Molemmista onnettomuuksista taidettiin selvitä lievillä henkilövahingoilla, nyt rekkojen ja henkilöauton rytinästä aiheutui todella mittavat aineelliset vahingot kun rekat kaatuilivat ja elintarvikelastit lensivät penkalle pitkin ja poikin.

Ramppi on erityisen ahdas, jonka tietää kaikki sitä käyttävät. Hangonväylää pitkin menevät monet raskaatkin autot ohittavat tappituntumalla Hyvinkäällemme kääntymään ryhmittyvät ajoneuvot vain kaasua kevyesti keventäen. Nopeusrajoitus on näillä kohdin 80 km/h ja vakavienkin kolarien mahdollisuus leijuu ilmassa.

Kun tämä on yleisesti tiedossa, niin miksi asialle ei sen kummempaa tehdä? Hangonväylän vaaranpaikat ovat muutenkin herättäneet keskustelua, onhan se Hyvinkään liikenteen valtasuoni. Ridasjärventien huonon näkyväisyyden ja raskaan liikenteen rasittama liittymä on myös herättänyt kyläläisissä perusteltua huolta ( AP 8.12. Lukijalta-palsta/ Kosenius). Korjattavaa on ja se näkyy onnettomuuksissa ja kannanotoissa.

Turvallisuuden ja sujuvuuden parantamista voidaan tehdä näissä vaaranpaikoissa. Ongelma ei ole uusi, mutta miksi ei mitään tapahdu? Tavoitteistakaan se ei pitäisi olla kiinni. Tie sijaitsee Hyvinkäällä näillä kohdin. Hyvinkään vahvistetussa Pelikirjassa hienommin kaupunkistrategiassa korostetaan, että Hyvinkäästä päätetään tehdä Suomen turvallisin kunta ( s.13)! Mikä olisi ensiarvoisempaa kuin turvata liikenne keskeisimmillä kulkuväylillä.

Valtatie on kuitenkin valtion tie eli ELY-keskuksen ylläpitämä. Katsoin ELY:n kehittämissuunnitelmaa vuodelta 2011, jossa on mainittu kohteena nyt mainitun onnettomuusrampin levennys. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut asian hyväksi. Tiedän, että kaupungin taholta on muistutettu tästä ELY:lle, mutta ilman näkyvää tulosta. Toinen ikuisuushanke liikenteessä Hyvinkäällä on ollut todella tarpeellinen Kytäjäntien pyörätien rakentaminen, joka on vastaavasta lähtökohdasta huolimatta saatu suunnitelmatasolla polkaistua käyntiin, niin että rakentamaan voitaisiin päästä jo vuonna 2020. Mukana olisivat tässä hankkeessa myös maa-ainesyrittäjät (mm. AP 29.8.2017 ja kaupungin nettisivut).

Helpotusta tuo myös mainittuun Ridasjärventien tilanteeseen samanlaisen suunnitelman käynnistyminen pyörätien loppupätkälle. Hieno saavutus ja kunnia asukasyhdistyksille, muille toimijoille ja virkamiehille tästä. Vastaavalla tavalla saatiin kuntoon myös radanvarsitien ja Pohjoisen Kehätien liikenneympyrä, kovan lobbauksen tuloksena, kun risteyksessä menetettiin surullisesti nuori ihmishenki.

Minun lääkkeeni kivistävään ongelmaan on se, että kun pysyvä ja hyvinkääläisten turvallisuutta koskeva liikenneongelma on tunnistettu, niin asialle tehdään kaupungin suunnitelmallisena hankkeena jotain, eikä tyydytä siihen, ettei valtio mitään lähde rahoittamaan. Ei voi olla niin, että lopullinen heräte saadaan vasta kun rysähtää kunnolla.

Maaliin on saatu tuo radanvarsitien liikenneympyrä ja Kytäjäntien ja Ridasjärventien pyörätiesuunnitelmatkin etenevät kohti maalia. Esitän, että mainitut Hangonväylän vaaranpaikat saadaan odottamasta kaupungin aktiivisin toimin suunnitelmavaiheeseen. Hyvinkään kuvalle on tärkeää, että liikenne toimii täällä turvallisesti ja sujuvasti.

Sivujuonteena tulee väistämättä mieleen päätöksenteon kulttuuri. On käynyt niin, että isoja ja vaikeita asioita ei aleta aina suunnittelemaan, aidosti edistämään ja valmistelemaan vasta kun on pakko.

Tämä liikenneasia on helppo tunnistaa, koska siinä kosketellaan kulkijan henkilökohtaista turvallisuutta. Ehkä jotkin asiat etenevät tämän vuoksi. Samaa vastuullisuutta tarvitaan muissakin asioissa.

Valtuustossa päättäjänä olen ehtinyt kohtaamaan asioita, jotka on tuotu esiin kun tilanne on tullut käsiin yllättäen ja esitykseen olisi päättäjien tartuttava. Kiinteistöjen myyminen, viimeksi Sahanmäen palvelukeskuksen mahdollinen myynti, kuin lehdissä jo esitelty Mestäkaltevan monitoimitalohanke pitäisi mennä huolellisen valmistelun ja etukäteisen suunnittelun kautta, eikä yllättävillä pakko- tai hätäratkaisuilla. Tämän kokoiset ja merkitykselliset hankkeet tulee koneiston tunnistaa ja viedä ne eteenpäin hyvissä ajoin.

Arto Järvinen

kaupunginvaltuutettu (ps.)

Hyvinkää

Julkaistu: Aamuposti mielipidekirjoitus 9.2.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa