Meidän tulisi tehdä kuten Norja tekee

Orre keksi Norjan ottaneen vastaan 170 000 pakolaista. Orre itse levittää väärää tietoa, vaikka samalla hän valittelee, että 99% muiden esittämästä tiedosta on väärää. Tuo 170 000 oli vuonna 2015 tehty oletus maahan pyrkijöiden määrästä. Oikeasti Norja on vastaanottanut vähemmän pyrkijöitä kuin Suomi, vaikka Norja on moninkertaisesti rikkaampi maa eli varaa olisi.

2015 Norja otti vastaan 31 000 turvapaikan hakijaa ja Suomi 32 000 [1]. Lisäksi Norja on tehokkaasti toimittanut tulijoita pois maasta ja lopuille maksanut yli 2 000 euron kotiinlähtörahaa. Norja yritti lisäksi palauttaa tuhansia Venäjältä tulleita takaisin, mutta Venäjä ei huolinut heitä [2]. Suomi taas ei ole edes yrittänyt palauttaa Venäjälle sieltä tulleita.

2016 Suomeen tuli hakijoita 5 600. Lisäksi kiintiöpakolaisina otettiin 749. Norjaan päästettiin vain 3250. Suomeen tuli siis enemmän myös 2016.
2017 tilastoissa Suomi on yhä Norjan edellä. Suomeen on tullut tänä vuonna (elokuuhun mennessä) jo yli 3 300 turvapaikanhakijaa (eli vuoden aikana odotetaan yli 4 000). Sen lisäksi Suomi ottaa kiintiöpakolaisia noin 1000. Ehkä lisäksi tulee vielä EU:n ”taakanjakona” 1340 hakijaa [4]. Eli luultavasti tänäkin vuonna Suomeen tulee hakijoita paljon enemmän kuin Norjaan.

Lisäksi hakemuksiin Norja antaa kielteisiä päätöksiä selvästi enemmän kuin Suomi. Eli Norja päästää maahan vähemmän, antaa vähemmän myönteisiä päätöksiä ja lähettää maasta pois tuosta vähemmästäkin enemmän. Niin, miksi emme tee kuten Norja?
Orre kysyy, onko kukaan kuullut, että laittomasti maahan tulleet olisivat olleet ongelma Norjalle? On kuullut! Siksi Norja laittoi ”rajan kiinni” jo 2015 marraskuussa. Siksi Norja ei halua enempää ja haluaa palauttaa jo maahan päässeet. Norja ei halua toistaa Ruotsin virheitä ja ongelmia ottamalla enempää, kertoi Norjan maahanmuuttoministeri Listhaug hiljattain [3].
Orre myöntää laittomasti maahan tulleiden olevan turvallisuusriski. Siksi Norja ei heitä enää halunnutkaan päästää maahan. Niin, miksi emme tee kuten Norja ja halua vähemmän ongelmia, vähemmän turvallisuusriskejä?

Toni Rintala
Hyvinkää

Lähteet:
1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_pakolaiskriisi
2. https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/venaja-sulki-rajan-norja-ei-voi-enaa-palauttaa-pakolaisia/5704804#gs.ixkySIM
3. https://yle.fi/uutiset/3-9806635
4. https://yle.fi/uutiset/3-9573491

 

Julkaistu: Aamuposti mielipidekirjoitus 11.10.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa