Valtuustoaloite kokoukseen 10.9.2018

Hyvinkään Pelikirjan tavoitteena on, että Hyvinkää on Suomen turvallisin kunta.
Ilman Pelikirjaakin on selvää, että kaupunki omin toimin huolehtii hyvinkääläisten
turvallisuudesta. Hyvinkään kaupungin Turvallisuussuunnitelmassa on myös otettu
painopistealueeksi Rakennetun alueen turvallisuus. Tältä osin ajattelu on kunnossa,
mutta aina tarvitaan tehokkaat ratkaisut tavoitteiden toteuttamiseksi.

Loppukesänä mieliä askarrutti Hyvinkään keskustan lähellä tehty ikävä
raiskaustapaus, joka johti poliisin perusteellisiin tutkintatoimiin. Sen yhteydessä
ilmeni, että yksi Hyvinkään kaupungin kustantama ja hallinnoima kamera ei
tuottanut sellaista kuvaa katualueella kulkevista mahdollisista rikoksentekijöistä,
että se olisi johtanut epäiltyjen kiinnisaamiseen.

Keskusta-alueen kameratoiminta on siis suurelta osin kaupungin vastuulla.
Kaupungilla on ostopalvelusopimus kameroista. Toiminta tehdään yhteistyössä
palvelun tarjoajan kanssa ja poliisilla on käyttöoikeus kameroihin. Tältä osin malli on
ajateltu valmiiksi hyvinkääläisten turvallisuuden takaamiseksi erityisesti keskustan
alueella. Siellä joutuu hyvinkääläisten enemmistö asioimaan jatkuvasti.

Nyt on vain hyvä ajankohta huolehtia tämän kamerajärjestelmän toimivuudesta.
Kun ensi vuoden budjetti tulee hyväksyttäväksi tänä syksynä, uskoisin löytyvän
mahdollinen lisärahoitus näin tärkeän toiminnan edistämiseen, ellei se löydy jo
tämän vuoden budjettikirjan riviltä heti.

Turvallisuus muodostuu monista tekijöistä. Kameroilla sitä ei yksin voida luoda.
Mutta luottamuksen eteen, että julkisella paikalla voi kulkea turvallisesti,
asianmukaisen kameravalvonnan järjestäminen on hyvä keino.

Toimenpidealoite:
Kamerajärjestelmän kunto ja toiminta-alueet on vielä erikseen varmistettava
yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Kamerat päivitetään nykypäivän riittävän hyvään tekniikkaan ainakin full-hd-
tasoisena.

Aro Järvinen, valtuutettu (ps) ja muu ryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa